Osake- ja kryptosijoittamisen erot

Sijoittaminen tarkoittaa rahan investointia tiettyyn kohteeseen tuotot mielessä. Sijoituskohteina voidaan pitää esimerkiksi kiinteää omaisuutta arvonnousua ajatellen. Kiinteä omaisuus voi olla mitä vain arvometalleista maatiloihin ja kivitaloihin. Tuottoisin sijoituskohde historian valossa ovat kuitenkin olleet osakkeet. Jos katsotaan pitkän aikavälin keskimääräisiä tuottoja osakkeissa, osakesijoittaminen on erittäin kannattavaa. Osakkeiden keskimääräinen vuosituotto on ollut noin 7 prosenttia. Tuotto muodostuu osakkeen arvonnoususta ja osingoista. Osakkeisiin sijoittamalla pääsee hyödyntämään korkoa korolle periaatetta hyvin, etenkin hajauttamalla osakesalkkunsa viisaasti. Nykyään on mahdollista sijoittaa myös digitaaliseen valuuttaan. Kryptovaluuttaan onnistuneesti sijoittaneet, ovat tänä päivänä miljonäärejä. Osa sijoittaneista ovat ikävä kyllä jääneet nuolemaan näppejään. Niin osakesijoittamisessa, kuin kryptoissakin riski ja tuotto kulkevat käsi kädessä. Suurella riskillä on mahdollista saada muhkeat tuotot. Missä vaiheessa antoisaa harrastusta voidaan kutsua ammattimaiseksi sijoittamiseksi? Missä vaiheessa se on silkkaa lottoamista?

Osakesijoittaminen sopii kelle tahansa alkupääomasta riippumatta. Aloittamista saatetaan pitää vaikeana, ja ajatellaan ettei pienellä pääomalla kannata edes lähteä maksamaan vaivaa. Kuitenkin, jopa kympillä kuussa pääsee jo alkuun. Kannattaa kuitenkin pitää silmällä kaupankäyntikuluja, etteivät ne syö liikaa tuottoja. Sijoittamalla voi kerryttää varallisuutta pitkäjänteisesti ja hyödyntää korkoa korolle efektin. Osakesijoitukset kannattaa myös hajauttaa. Usein pankit ja muut palveluntarjoajat antavat valmiita osakerahastoja, joissa riski on jo valmiiksi hajautettu ja pitävät sisällään useita erilaisia yrityksiä. Julkisesti listatut osakkeet ovat likvidejä. Se tarkoittaa sitä, että ne voidaan muuttaa rahaksi nopeasti.

Kryptovaluuttaan sijoittamista pidetään yleisesti riskialttiina. Etenkin niiin kutsuttujen altcoinien arvon vaihtelu on niin volatiilia, että niiden kanssa leikkimisessä pätee todellakin sääntö: “sijoita vain sen verran, kuin olet valmis menettämään”. Toisaalta viime vuosien aikana niin altcoinien, kuin suurempienkin kryptokolikoiden kurssit heittelehtivät vimmatusti, kunnes pörssi rauhoittui vuoden 2022 aikana uudestaan. Kryptovaluuttaan sijoittaminen ei kuitenkaan ole pelkkää lottoamista. Se on kasvattanut suosiotaan vakavasti otettava sijoituskohteena.  Rahapelejä voi kokeilla aivan yhtä hyvin Kasino Partio sivustolla, mutta Bitcoinia on kutsuttu jopa turvasatamana, kun maailman keskuspankit natisevat liitoksistaan. Tällä hetkellä jopa 15 % suomalaisista on sijoittanut kryptovaluuttaan elämänsä aikana. Kryptoihin sijoitetaan aivan kuten osakkeisiinkiin, mutta ne ovat edelleen volatiilimpia ja riskialttiimpia, kuin osakkeet keskimäärin. Markkinat ovat myös auki vuorokauden jokaisena tuntina, joten kryptopörssissä voi käydä kauppaa koska tahansa. Tämä on selkeä ero osakepörssiin.

Kryptokolikkoihin sijoittaja ottaa huomioon lohkoketjuteknologian eri muunnokset. Esimerkiksi Ethereum -verkossa tapahtui syksyllä 2022 merge-päivitys. Tällöin siirryttiin työtodistepohjaisesta louhinnasta varantojen todistemalliin. Tämä vaikuttaa merkittävästi kokonaisenergiankulutukseen, joka taasen oletettavasti vaikuttaa myös kolikon kysyntään. Päivityksen jälkeen tarjonta laskee suhteessa kysyntään, joten yksittäisen kolikon arvon odotetaan nousevan. Monet muutkin kryptovaluutat pohjautuvat Ethereum -verkkoon, joten vaikutus pätee niihinkin.

Kryptosijoittajan onnistumisprosenttia määrittää enemmän teknologinen osaaminen ja taustojen selvittäminen kuin osakepörssissä. Osakkeille annetaan valmiina yrityksen tunnusluvut, joita seuraamalla voi jo tehdä sijoituspäätöksiä. Valmiita rahastojakaan ei kryptoihin ole vielä toistaiseksi saatavilla. Bitcoin ja muut kryptot ovat vielä tuore sijoituskohde verrattuna osakkeisiin. Osakkeista on käyty kauppaa jo usean vuosisadan ajan, mutta kryptoihin pätee samat perusperiaatteet kuin osakkeisiinkin. Osakepörssit ovat pääsääntöisesti kansallisia. Tosin kukaan ei estä sijoittamasta Tokion tai New Yorkin pörsseihin Suomesta käsin. Pankit ja osakevälittäjät myyvät jopa osuuksia muiden maiden pörsseistä koottuihin osakerahastoihin. Kryptomarkkina sen sijaan on erittäin pirstaloitunut. Kryptopörssejä on maailmassa yli 500, joissa voi käydä kauppaa jopa 20 000 tuhannella eri kryptokolikolla. Asioihin perehtyminen ja pitkäaikainen sijoitussuunnitelma ja sen noudattaminen parantaa huomattavasti tuottojen kasvua sijoitetulle pääomalle.